Tuoreimmat kuulumiset

Tuoreimmat kuulumiset

, by Niila Jurvelin, 2 min reading time

Aika kesästä syksyyn vierähti pelottavan nopeasti. Syksyn aikana kehiteltiin uusia tuotteita, testattiin tuotteita, otettiin tuotekuvia, tehtiin tuotevideoita, Tequ.fi porukka kävi tekemässä esittelyvideota ja niin edelleen.

Parempaa palvelua - Parempaa sisältöä

Minulla on ollut haaveissa jo pitkään, että tuotteisiin saataisiin esittelyvideot, koska video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tähän tarjoutui mahdollisuus kun kerroin ääneen ajatuksistani eräälle videotuotantoporukalle. 

Siitä se homma lähti sitten käyntiin. Ensin hiukan suunniteltiin, sitten järkättiin kuvauspaikkoja, palkattiin näyttelijöitä, suunniteltiin hieman lisää ja sitten polkaistiin tuotanto käyntiin.

Oli hieno seurata vierestä kun ammattilaiset ottivat ohjat käsiin ja tuottivat videoita minun toiveiden pohjalta.

Toivottavasti lopputulos on kaiken vaivan arvoinen ja videot olisivat mukavia katsoa niin informaation kuin viihtymisen näkökulmista.

Tästä pääset Meidän Youtube-kanavalle. Laita tili seurantaan ja ilmoitukset päälle. Uutta sisältöä on tulossa.

 Alla on TEQU:n kuvaama video meistä, jonka pääset katsomaan klikkaamalla alla olevaa punaista nappia.

Maailman tilanne ja kohonneet kustannukset

Tilanne maailmalla on kerta kaikkiaan kaoottinen. Ensin oli korona-pandemia, josta toivottavasti ollaan selvitty ainakin toistaiseksi. Pandemian seurauksena oli komponenttien saatavuus ongelmia, mistä ei olla selvitty vieläkään.

Sitten tuli Venäjän aloittama sota Ukrainaan, josta kaikkia seurauksia ei varmasti vielä edes tiedetä. Tähän mennessä olevat seuraukset ovat ainakin olleet hintojen nousu lähes jokaisella sektorilla, joka on aiheuttanut ostovoiman alentumisen ja ihan syystä. 

Meillä sähkön, materiaalien ja logistiikan kustannuksien ennustettu nousu otettiin huomioon jo hiukan aiemmin, joten meillä ei ole painetta nostaa hintoja.

Meidän suurin kustannuserä on kuitenkin työvoimakustannukset, jotka näyttelee n. 50% osaa tuotteen valmistuskustannuksista.

Loppuvuosi 2022

Joulu tulee ryminällä, kyllä.. myös tänä vuonna. Se tulee jotenkin aina niin äkkiä. Onneksi tänä vuonna olemme valmistautuneet Joulumyyntiin ja tavaraa on varastossa hyvin. 

Julkaisimme suosituimmista Eino-kylpyhuonetuotteista punaiset Jouluversiot, jotka otettiin hyvin vastaan. Sävy on varsin Jouluinen, sanoisinko mansikan-punainen. Jos punaisesta tykkää niin tämä on THE sävy!

Pilke seinälataustelineistä on tullut hyvää palautetta. Ihmiset ovat käyttäneet lataustelinettä enemmän pöydällä kuin seinällä, mutta palaute on ollut ihanan positiivista.
Ei enää johtosotkua - on ollut pääteemana kaikissa palautteissa. 
Verkkokaupassa tuotteen sivuilla latausliittimien valinta saattaa olla hiukan hämmentävä, mutta se juontaa juurensa maailman kahteen suosituimpaan latausliittimeen: USB-C ja Apple lightning, jotka ovat molemmat täysin erilaisia. Sitä mietittiin pitkään, että miten tehdään valinta eri puhelimien välillä ja tämä nousi yhdeksi ratkaisuvaihtoehdoksi eli voit valita mille puhelinmallille haluat laturin.
Onneksi Apple aikoo jossakin vaiheessa vaihtaa puhelimiinsa USB-C liittimet, joka helpottaa entisestään lataustelineen valmistamista ja tietysti verkkokaupasta ostamista. 

 

Tags

Leave a comment

Leave a comment


Blog posts

© 2024 Lastua, Powered by Shopify

    • American Express
    • Apple Pay
    • Google Pay
    • iDEAL
    • Maestro
    • Mastercard
    • PayPal
    • Shop Pay
    • Union Pay
    • Visa

    Login

    Forgot your password?

    Don't have an account yet?
    Create account